Osallistu.
Vaikuta.
Verkostoidu.

Arkadia on puoluerajat ylittävä ohjelmakokonaisuus, joka tuo yhteen tulevaisuuden politiikan vaikuttajat, yhteiskunnallisesti aktiiviset henkilöt ja oman alansa johtavat yritykset sekä järjestöt.

arkadia kiinteistöliitto 11

Mikä on Arkadia?

Jo kahdeksatta kertaa järjestettävä Arkadia kokoaa yhteen ympäri maata noin 200 yhteiskunnallisesti aktiivista henkilöä kaikista eduskuntapuoleista ja järjestöistä. Arkadia 2027 tarjoaa osallistujille tietoa suomalaisen yhteiskunnan kannalta merkittävistä teemoista, päättäjien poliittisesta ja taloudellisesta toimintaympäristöstä sekä eri toimialojen tulevaisuuden näkymistä.

Arkadian järjestävät Eurofacts Oy ja Arkadia-yhteistyökumppanit, jotka edustavat toimialojensa johtavia yrityksiä ja järjestöjä. 

Avoin yhteiskunnallinen keskustelu on hyvän päätöksenteon edellytys. Arkadia on yhteisö, joka haastaa osallistujat ja kumppanit keskustelemaan avoimesti ja moniäänisesti. Se on väylä kuulla ja tulla kuulluksi tärkeiden sidosryhmien keskuudessa, rakentaa verkostoja sekä tuoda esille omia näkemyksiään.

Arkadia perustuu ajatukselle moniäänisestä yhteiskunnallisesta keskustelusta, mikä on edellytys hyvälle päätöksenteolle ja yhteiskunnalle. Se haastaa osallistujat ja kumppanit keskustelemaan avoimesti merkittävistä yhteiskunnallisista teemoista, joista tulevaisuus rakentuu.

0 +

Osallistujaa

0

Arkadia-tilaisuutta

0

Kumppania

0

Vaalipiiriä edustettuna

Arkadia 2027 -ohjelmassa on yli 200 osallistujaa, 15 tapahtumaa ja 5 kumppaniyritystä. Mukana on osallistujia kaikista vaalipiireistä ja eduskuntapuolueista. Jos suunnittelet hakevasi eduskuntavaaliehdokkaaksi tai olet yhteiskunnallisesti aktiivinen 18–40-vuotias, hae mukaan!

Arkadia 2019 - Video

Arkadia-ohjelma vahvistaa nuorten poliitikkojen, yhteiskunnallisesti aktiivisten nuorten vaikuttajien ja Arkadia-yhteistyökumppanien keskinäistä verkostoitumista ja vuorovaikutusta. Ohjelmaan osallistujat lisäävät yhteiskunnallisesti merkittävien ilmiöiden ja toimialojen tuntemusta sekä saaneet itseluottamusta ja esiintymistaitoja.

näyttökuva 2025 10 08 122609

75 %

eduskuntavaaleissa 2023 valituista enintään 40-vuotiaista kansanedustajista on osallistunut joskus Arkadiaan.